Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Hyvää Joulua!

Kuva
Meidän poppoo haluaa toivottaa teille kaikille oikein ihanaa Joulua! 

Joulukalenteri

Huomenna jää harmaa marraskuu taakse ja on ensimmäinen päivä joulukuuta. Kasvatinomistajien kanssa yhdessä julkaisemme kennelin facebook sivuilla kuvajoulukalenteria aina jouluaattoon saakka. Tässä vielä linkki sivuille missä voitte käydä tykkäämässä jouluisista tervehdyksistä Flaming Snow's

Tampere kr ja kv

Kuva
Viime viikonloppu oli taas koiranäyttelyn jättiannos sillä Tampereella järjestettiin lauantaina kaikkien rotujen ja sunnuntaina kansainvälinen koiranäyttely. Olimme paikalla molempina päivinä Sonjan ja Sannin kanssa sekä lauantaina mukana olivat Myrsky ja Ahto ja sunnuntaina Laila koila C-pentueesta.  Lauantaina tuomarina Päivi Eerola, joka vuosi sitten messarissa tykkäsi Sonjasta niin että tulos oli jun eri/4 sa. Nyt vuotta myöhemmin tyttö ei enää kelvannutkaan ja tuloksena H, seuraavan kerran minun kannattaa Sonja hänen mukaansa viedä kehään laihana ja karvattomana. Sanni oli pentuluokassa ja se taas oli liian ilmava tälle tuomarille, tulos pek 2. Ahto ja Myrsky esiintyivät junioriluokassa ja molemmat saivat Eh:n, sijoitukset hienosti Myrsky 3. ja Ahto 4. Sunnuntaina tuomarina Tarja Löfman, Sanni taas pennuissa ja nyt narttupentujen ensimmäinen ja kp, sekä VSP-pentu, hienolla arvostelulla. Laila koila esiintyi hienosti itselleen ERI:n ja Sonja nuortenluokan eh. Sannin

Rakvere ja kuulumisia

Kuva
Syyslomalla teimme retken Viron puolelle Rakvereen missä oli lauantaina ja sunnuntaina näyttelyt. Retki alkoi heti hieman jännittävissä olosuhteissa sillä sää oli mielenkiintoinen Suomen puolella aamusta kun olimme liikkeellä. Onneksi maltti oli taas valttia ja kitkarenkaat alla niin pääsimme turvallisesti satamaan. Perjantaina ohjelmassa oli mm. vierailu Tallinassa Energian oivalluskeskukseen missä riitti ihmeteltävää niin pojille kuin vanhemmillekin. Tämän jälkeen auton nokka kohti Rakvereä, hieman kaupassa käyntiä ja sen jälkeen kohti majapaikkaamme joka sijaitsi noin puolen tunnin ajomatkatkan päässä Vihulassa. Yövyimme Vihula Country Club and Spassa, joka oli todella upea miljöö ja varmasti kesällä vielä ihanampi vierailukohde. Paikassa oli todella tilavat majoitustilat, aktiviteetteja löytyi ja aamupala oli oikein hyvä. Harmiksemme meillä ei aikaa ollut oikein muuhun kuin lauantain minigolf-turnaukseen, jonka tällä kertaa voitti hienosti Jussi. Näyttelyt järjestettiin Rakver

Tallinna kv 23.9.17

Kuva
Näyttelykesä on ollut tänä vuonna erittäin onnistunut. Sofia ja Sonja ovat järjestään saaneet laatuarvostelusta eri:n, monesti on tullut sa:ta ja luokkasijoitusta. Tämän vuoksi totesin viime viikonloppuna Hyvinkään ryhmänäyttelyn jälkeen että nyt on hyvä jäädä tauolle, Sofia alkoi pudottamaan karvaansa ja oma fiilis oli että kyllä nämä vesisateiset kurakelit on niin nähty. Hyvinkäällä meitä sitten kuitenkin hemmoteltiin aurinkoisella syyssäällä, joka oli kyllä kiva päätös ulkonäyttelykaudelle. Ohjelmassa oli kuitenkin vielä yksi visiitti lahden toiselle puolelle, Tallinna kv järjestettiin 23.-24.9 ja sheltit olivat vuorossa lauantaina. Reissuun lähdimme jo perjantaiaamuna tarkoituksena päästä viettämään kahdenkeskistä aikaa Jarin kanssa. Mukavasti aika siellä menikin ja lauantaiaamuna ennen kehää fiilis oli jo erittäin hyvä, miten onnistunut reissu. Saku halliin päästyämme laitoin tytöt kuntoon mikä Sofian kohdalla tarkoitti jäljellä olevien karvojen kevyttä järjestykseen laittoa,

Aksaa ja Tervakoski kr

Kuva
Viime viikonloppu vietettiin taas hyvin koirapainotteisissa touhuissa. Lauantaina huristelimme Susannan kanssa Tervakoskelle auto täynnä koiria, mukana kun olivat Ringo, Laila koila, Sonja, Sofia ja Nitro. Näyttelypaikalla vahvuuteen lisättiin vielä Saara Elmon ja Aatoksen kanssa. Sää oli taas kerran varsin mielenkiintoinen, välillä saattoi aurinko paistaa ja toisaalta välillä niskaan tuli niin kylmää vettä että vieläkin hytisyttää. Onneksi näyttelypaikalla auton saimme niin lähelle kehää että tavarat saattoi kantaa yksitellen teltalle. Tuloksia tuli seuraavasti: Laila koila Rop-pentu Ringo nuo eh Elmo nuo eri/3 sa Sonja nuo eri/3 sa Sofia avo eri/4 sa Nitro avo eri/3sa Sunnuntaina vuorossa oli sitten aksakisat melkein vuoden tauon jälkeen. Sylvin kanssa kisasimme Levekin nurmikentällä pari rataa joilta molemmilta 5vp, sijoitusten ollessa 3. ja 1. Vaikka koko kesä on tehty töitä sen eteen että Sylvi irtoaisi, hakisi esteitä eikä kävisi jalkoihin ja treeneissä tämä

Turku elonäyttely 12.8.17

Kuva
Lauantaina oli edessä Turun elonäyttely. Lähtö sinne ei ollut kiinnostanut hirveästi sen jälkeen kun kuulin tuomarin olevan alunperin britti, nykyään kylläkin asuu Kyproksella. Mielessä oli miten parhaimmassa tapauksessa tullaan H:n kanssa kotiin. Loppuviikosta minulle iski vielä hirveä flunssa niin että yöt meni yskiessä ja nenä tukossa. Sen verran kuitenkin hulluutta löytyy tähän hommaan että viiden jälkeen lauantaiaamuna auton nokka kohti Turkua, matkalta mukaan Kati ja Ringo sekä Susanna Nitro ja Milli. Itselläni koirista oli ilmottuna Laila, Sonja ja Sofia sekä apumiehenä Juho. Ajomatka meni yllättävän nopeasti peuroja väistellessä ja paikalla raviradalla olimme hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Ensimmäisenä kehässä oli Laila koila. Kaikki oli hyvin siihen asti kunnes tuomarin tullessa tutkimaan Lailaa pöydällä se säikähti jotain ja sen jälkeen mikään ei enää onnistunutkaan. Tuloksena ansaitusti 3. Urosten nuortenluokassa oli mukana Ringo. Ringo on siitä haasteellinen esitet

Valkeakoski kr

Kuva
Sunnuntaina oli sitten se päivä kun juuri 7 kuukautta täyttäneet C-pennut pääsivät pentuluokkaan näyttelyissä. Valkeakoskelle olikin ilmoitettu Ahto, Myrsky ja Laila koila. Kolmikon lisäksi narttupennuista löytyi myös Lailalle kilpakumppani. Valkeakoskella sää oli varsin mielenkiintoinen välillä satoi kaatamalla ja välillä aurinko paistoi, ilma oli sangen kosteahko ja kuuma. Onneksi apujoukot olivat pystyttäneet teltan jo edellisenä päivänä valmiiksi ja saimme autosta kävellä suoraan telttaan, kiitos Suvi ja Iekku! Urospennut aloittivat shelttikehän ja Myrsky ja Ahto kehään. Molemmat esiintyivät todella hienosti ja saivat ansaitusti hienot arvostelut sekä kp:t. Ahto oli ykkönen ja Myrsky kakkonen. Tämän jälkeen olivat kehässä narttupennut. Laila koila esiintyi taas upeasti ja hienosti ykkäseksi kp:n kera. Näin ollen ROP-pentu kehässä vastakkain olivat sisko ja sen veli, Ahto ja Laila. Laila-koila voitti ollen ROP-pentu ja Ahto hienosti VSP. Laila ja Ahto Myrsky Täs

Kesän näyttelyitä

Kuva
Kesä on vierähtänyt jo elokuun puolelle ja pian alkavat koulut. Heinäkuussa teimme koko perheen reissun Viroon Tartoon, jossa Sonja, Sofia ja Sanni pääsivät osallistumaan kahteen näyttelyyn. Lauantaina tuomarina oli Athanasios Garivaldis ja Sanni pääsi aloittamaan pikkupentujen luokassa. Pikkutyttö esiintyi erittäin reippaasti (häntä heilui koko ajan) ja tuomari palkitsi Sannin kp:llä ja näin ollen Sanni oli pikkupentujen ROP. "4 months. Good development. Nice character. Nice expression, very active. Nice movement." Urosten jälkeen oli sitten Sonjan vuoro junnuluokassa eikä hassummin mennyt Sonjallakaan. "Nice size. Nice expression, very active. Correct colour, eyes ........., correct set of ears. Very nice coat condition, level topline. Nice angulation, free movement." jun eri/1 sa pn-2 jun-sert Sitten nopea koirien vaihto ja Sofia kehään. "Nice size, head and body in balance. Correct colour eyes. Level topline, good coat condition. Nice angulat

Kennelpäivät 2017

Kuva
Järjestyksessä jo kolmansia kennelpäiviä vietettiin eilen Hauholla Koiraurheilukeskus Hauhovissa. Paikalle olivat saapuneet A-pentueesta Messi ja Stella, B-pentueesta Ringo, Elmo ja Sofia, C-pentueesta Ahto, Kuura, Myrsky, Riite ja Laila sekä D-pentueesta Aatos ja Sanni. Hieno porukka oli siis kasassa Flaming Snow's koiria ja niiden omistajia. Ohjelmassa oli agilityä, nose workia ja rally-tokoa sekä leirinäyttely.  Kennelpäivien virallinen ryhmäkuvakin tuli otettua ja siinä mielestäni kiteytyy hyvin päivän fiilis, hauskaa oli. Päivä aloitettiin Mikon vetämillä agilitytreeneillä, joissa harjoiteltiin ohjauskuvioista sylkkäriä. Hienosti kaikki suoriutuivat treenistä ja C-pennutkin osaallistuivat oikein mainiosti tähän harjoitukseen vesisateesta huolimatta. Agilityn jälkeen suuntasimme vatsat kurnien lounaalle, jonka meille oli valmistanut Hauhovin yhteistyökumppani Tuija Ahropalo. 9€/hlö hintaan saimme kasvissosekeittoa, salaattia, leipää sek

Harjavalta rn ja Rauma kr

Kuva
Viikonloppu vierähti näyttelyissä, lauantaina matkasimme Harjavaltaan Susannan ja Katin kanssa, koirista mukana Ringo, Sofia, Sonja ja Susannalla Nitro. Sää oli pilvinen ja välillä satoi vettäkin. Tuomarina oli tsekkiläinen Olga Dolejsova. Tuloksien osalta päivä oli erinomainen: Ringo nuo eri/2 sa Sonja jun eri Sofia nuo eri/4 Nitro avo eri/2 sa   Sunnuntaina vuorossa oli sitten Rauma Show. Sinne mukaan lähti Susanna Nitron ja Millin kanssa sekä Saara Elmon kanssa, itselläni mukana Sofia ja Sonja. Tuomarina Heather Langfeld, Kanada. Tulokset olivat sitten seuraavanlaiset: Elmo nuo eri/2 Sofia nuo eri/3 Nitro avo eri/4 Milli avo eri Sonja jun eri/1 sa pn1 sert rop-juniori ja rop   kuvat Susanna Seitsalo   Oli niin mielettömän hienoa olla kehässä kun tuomari tykkäsi tästä pienestä mustavalkoisesta kumipallosta. Kiitokset erinomaisesta seurasta viikonloppuna Susanna, Kati ja Saara. Nyt meillä jäädään näyttelyistä vähän tauolle ja sen aikana hoidetaa

Dream-pennut 9 viikkoa

Kuva
Tämän viikon tiistaina pennut täyttivät jo 9 viikkoa. Kotona ovat Sanni, Aatos ja Jare ja meno on huomattavasti rauhallisempaa kolmen kuin kuuden pennun kanssa. Tuju, Haades ja Ellie ovat kotiutuneet hienosti omiin koteihinsa, terveisiä vain pienille ja paljon rapsutuksia!   Aurinkoisen ja lämpöisen ilman myötä meillä on siirrytty ulkoilmaelämään. Pennuista tämä on ehdottomasti parasta. Kotona maailmaa on laajennettu jo metsäretkien muodossa ja autoilua on harjoiteltu kaikkien kanssa yksin ja yhdessä. Tietysti jalkapalloa katsomaan ovat päässeet ym.     Pennuista Jare etsii edelleen sitä omaa kotiaan. Tämä hurmaava poika on kasvamassa isoksi ja varsin valloittavaksi tapaukseksi.     Taistelutahtoa löytyy edelleen, pureminen on hallinnassa ja oikeanlaisella omistajalla ei varmasti tule olemaan tämän pojan kanssa ongelmia. Mikäli koet että sinulla olisi riittävästi kokemusta ja jämäkkä ja määrätietoinen ote koiran kouluttamiseen, ota rohkeasti yhteyttä ja tule tutust

Dream-pennut 8 viikkoa

Kuva
Niin se aika vain taas hujahti ja pennut ovat jo luovutusikäisiä. Sunnuntaina Stella lähti omaan kotiinsa ja on nyt sitten Hannan oma koira. Eilen illalla Jenni eli Tuju muutti omaan kotiinsa Espooseen ja siellä on kuulumisten mukaan sujunut oikein mukavasti.   Tuju vielä eilen kotipihassa   Perjantaina sitten lähtee Ellie omaan kotiinsa myöskin Espooseen ja lauantaina Ville-Galle Jyväskylään. Aatos muuttaa Saaran luokse kuun vaihteen jälkeen ja Jare etsiin edelleen sitä omaa kotiaan.   Kotiin jääkin sitten kasvamaan se kovin odotettu ja toivottu soopeli tyttö eli Sanni, taisin tietää tämän jo silloin kun nimiä pennuille annettiin. Kolmen ässän tilalla onkin tästä lähtien neljä ässää: Sylvi, Sofia, Sonja ja Sanni <3   Sanni 8 viikkoa   Pentuarki kun vaihtuu normaaliin elämään niin omien koirien treenaaminenkin pääsee paremmin vauhtiin. Sylvillä, Sofialla ja Sonjalla on jokaisella aksatreeniryhmä kerran viikossa ja Sofialla vielä maanantaisin tokoa Koirakouts

Omaa kotia etsii

Kuva
Eilen kävimme Dream-pentujen kanssa eläinlääkärin tarkastuksessa ja silmäpeilauksessa. Samalla pennut saivat mikrosirut niskaansa ja niiden rekisteröiminen Kennelliittoon saadaan valmiiksi. Kaikki pennut ovat terveitä, pojilla kivekset paikallaan (ovat olleet jo viiden viikon iästä). Silmien osalta Ellieltä löytyi crd, toisilla silmissä ei huomautettavaa.   Pentujen kotien päättäminen on nyt sitten käsillä ja omaa kotia etsii vielä pojista Jare. Jare on luonteeltaan melkoisen itseriittoinen. Se puree ja lujaa. Sillä on voimakas taistelutahto. Tämän vuoksi Jare ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi ellei omistaja todella tiedä mitä sen kanssa kuuluu tehdä. Lapsiperheeseen poika ei välttämättä ole paras vaihtoehto, juurikin tuon puremisen vuoksi, ellei perheessä ole vankkaa kokemusta koirista jo aikaisemmin. Jare on tällä hetkellä selkeästi suurempi kuin toiset pennut ja todennäköistä onkin että se ei jää rotumääritelmän mukaisiin mittoihin.     Jaresta saa mainion harrast