Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Lomailua

Tässä oli reilun viikon verran hieman hiljaiseloa netin puolella, kun lomailimme perheen kanssa nauttien auringosta, lämmöstä ja uimisen riemusta.   Tästä syystä sähköposteihin vastaaminen hieman viivästyi, mutta nyt toivottavasti olen vastannut kaikkiin pentutiedusteluihin, mutta jos minusta ei ole kuulunut mitään vaikka postia olet laittanut ota yhteyttä uudelleen.   Penturintamalla odotamme tosiaan nyt Stellan juoksuja alkavaksi, sitä ennen Hanna ja Stella kuitenkin jatkavat aktiivista kisaamista, maanantaina vuorossa on Liedon valloitus, mukaan lähdemme Sylvin kanssa kannustusjoukoiksi (ja saattaa olla että Sylvi juoksee neljä rataakin jos ohjaaja vain saa itsestään niin paljon irti).   

Stella ja Hanna aksakisoissa

Koko viikonloppu kisataan agilityssä Lempäälässä, mutta Sylvin juoksun takia nämä kisat jäivät meiltä valitettavasti väliin. Tänään pääsin kuitenkin seuraamaan kun Hanna ja Stella osallistuivat kolmelle radalle medi 2:ssa. Tuleva äitikoira pisti taas parastaan ja ensimmäiseltä ja toiselta radalta tuli molemmilta 10 virhepistettä, sijoituksilla 3. ja 4. Kolmannelta radalta tulikin sitten nollavoitto ja kakkosista ensimmäinen luva. Onnittelut Hannalle ja Stellalle. Tarkoituksena olisi että Stella starttaa vielä muutaman kerran ennen juoksun alkamista, mahdollisesti ainakin pääsiäismaanantaina Liedossa, jossa olen myös Sylvin kanssa kisaamassa. Juoksun alettua Stella jää ansaitulle kisatauolle. Facebook-sivuilta voi käydä katsomassa Stellan ja Hannan nollaradan tältä päivältä.